Haluaisitko ajanhallinnan mestariksi?

Aikaa meillä kaikilla on täsmälleen saman verran, 24 tuntia vuorokaudessa. Kuluuko aikamme siten kuin haluamme? Ohjaako aika meitä vai ohjaammeko me aikaa? Ongelmana ei ole aika, vaan se miten hallitsemme omaa ajankäyttöämme.

Aika on rahaa arvokkaampaa. Oma aikapääomamme on sijoitettava huolella. Aika on ehdottoman niukka hyödyke. Sitä ei voi ostaa, säästää, varastoida eikä lisätä.

Meidän on hallittava aikaamme niin työssä kuin vapaalla. Työssä kalenteri täyttyy helposti palavereista ja työtehtävistä, ja sähköpostitulva katkaisee työskentelymme jatkuvasti. Työpisteelle lehahatava toimistokuukkelikin haluaa osan ajastamme ja huomiostamme. Maailman kehittyessä ja virikkeiden lisääntyessä myös vapaa-aikamme uhkaa täyttyä viimeistä hetkeä myöden. Jotta vireystasomme säilyy, emmekä hukuta itseämme liialliseen touhuamiseen, pitää ajan käyttöä suunnitella ja suunnitelmassa myös pysyä.

Ajan hallinta on pitkälti sama asia kuin ajan käytön suunnittelu. Oikea ajankäytön suunnittelu on pitkälti sama asia kuin itsensä johtaminen ja itsensä johtaminen on pitkälti sama asia kuin oman työn kehittäminen.

Ajankäytön suunnittelun lähtökohtana on käsitys ajasta. Ajankäytön kehittäminen on pitkä prosessi, johon ei ole oikotietä. Kehittyminen edellyttää jatkuvaa ajankäytön tarkkailua ja kokonaisuuden hallintaa.

Lopeta suorittaminen ja hallitse aikaasi!